Siirry suoraan sisältöön

Suomalainen elokuva

Kettupäivät

Vuosittaiset kettupäivät

Kettupäivät kuulostavat mielenkiintoisilta, mutta mihin sen voi yhdistää? Jo 40 vuotta sitten ne saivat alkunsa ja ensimmäisen Kettumitalin sai Gracias a la vida eli Elämälle kiitos. Vuosi oli tuolloin 1981. Varsinaisesti ensimmäiset festivaalit aloitettiin vuonna 1985 ja Kettupäivät -nimi otettiin käyttöön vuonna 1986. Aluksi kysymys oli elokuvatapahtumasta, jossa esitettiin lyhytelokuvia, mutta pikkuhiljaa mukaan ovat tulleet myös pitkät dokumentit sekä fiktiot luonnosta, politiikasta, yhteiskunnasta sekä ihmisoikeuksista. Niiden lisäksi aiheet käsittelevät myös teollisuutta ja taloutta sekä mukaan on otettu myös elävää musiikkia.… Lue lisää »Vuosittaiset kettupäivät