Tuottoisimmat elokuvat ovat omassa luokassaan

Popcornia ja elokuvalippuja

Tuottoisimmat elokuvat keräävät tuottonsa useasta eri lähteestä. Niitä ovat elokuvateattereiden lipputulot, televisio, DVD- ja Blu-ray-myynti. Elokuvateatterit ovat silti tärkein mittari määrittelemään elokuvien suosiota. Lipputulot ovat helpoimmin saatavissa olevaa tietoa. Niitä onkin perinteisesti käytetty elokuvien menestyksen mittarina. Sotaelokuvat, musikaalit ja historialliset kertomukset ovat aina olleet suosittuja, mutta viime vuosina myös elokuvasarjat ovat menestyneet hyvin. Animaatioelokuvat ovat myös suosittuja.

Tuottoisimmat elokuvat keräävät miljardeja

Inflaation vaikutus pois lukien kaikkein tuottoisin elokuva on ollut Tuulen viemää. Sen tuotoksi on arvioitu noin 3 miljardia euroa. Toisena on Avatar, jonka tuotto on noin 2,3 miljardia euroa. Avattaren suosioon ovat vaikuttaneet uudet Kiinassa avatut elokuvateatterit. Vanhempikin elokuva jaksaa edelleen kiinnostaa. Avengers: Endgame on myös ollut tuottoisa elokuva, tulot noin 2 miljardia euroa.

Suosituimmat lastenelokuvat ovat Disney- yhtiön tuottamia. Kaikkein eniten tuottanut lastenelokuva on Frozen- huurteinen seikkailu. Sen tuotto on ollut noin 1,1 miljardia euroa. Suomessa se keräsi lähes 200 000 katsojaa. Leijonakuningas on myös ollut suosittu. Sen tuotto oli vuonna 2020 laskettuna 23 miljoonaa euroa. Elokuvasta on tehty myös kaksi jatko-osaa.

Vanhemmat elokuvat pysyvät suosiossa

Kotimaisista elokuvista suosituin on Tuntematon sotilas ja sen uudelleen filmaukset. Aku Louhimiehen version vuodelta 2017 lasketaan tuottaneen voittoa yli 15 miljoonaa euroa. Vanhemmat elokuvat pitävät pintansa. Vuosittain julkaistaan aina uusia tilastoja menestyneistä elokuvista, jolloin suosituin saattaakin olla joku muu kuin edellisen vuoden voittaja.

Avainsanat: