Siirry suoraan sisältöön

Tunnistatko nämä elokuvamusiikin säveltäjät?

Elokuvamusiikin säveltäjät ovat merkittävässä roolissa

Muistatko lempielokuvasi tunnusmusiikin, tai ehkä jonkin tietyn kohtauksen taustaäänet? Elokuvamusiikki voi olla sävelletty varta vasten elokuvaa varten, tai olla elokuvaan sijoitettua, jo ennalta tehtyä musiikkia. Elokuvamusiikin säveltäjät tekevät merkittävää työtä elokuvan lopullisen tunnelman luomisessa ja korostamisessa. Sen vuoksi elokuvien musiikki riittääkin usein sellaisenaan tuomaan mieleen elokuvan tapahtumat ja juonenkulun. Tutustutaan hiukan tunnetuimpien elokuvamusiikkien luojiin. Tunnistatko nämä elokuvamusiikit ja niiden säveltäjät?

Elokuvamusiikin säveltäjät, tunnistatko heidät?

Suomalaisesta elokuvamusiikista yksi tunnetuin säveltäjä on varmasti Heikki Aaltoila, jonka teoksia voi kuulla Niskavuoren Aarne ja Pastori Jussilainen -elokuvien lisäksi yli 70:stä elokuvasta, mukaan lukien Täällä Pohjantähden alla -elokuva, ja erityisesti siitä tuttu teos Akselin ja Elinan häävalssi. Myöskään suomenruotsalainen, Myrskyluodon Maija -sarjan teemamusiikista tuttu Lasse Mårtensonin ei luulisi sen kummemmin esittelyjä kaipaavan.

Elokuvamusiikki on usein voimakas muistikuvien ja tunnemuistojen tuoja. Monelle erityisesti lapsuusjouluista tuttu Lumiukko -lyhytelokuvan Howard Blaken teemasävellys Walking in the Air on tästä hyvä esimerkki. Hans Zimmerin sävellyksistä tunnistetaan puolestaan helposti tunnetut elokuvat, kuten Pearl Harbour, Pirates of the Caribbean, Yön Ritari, Thelma ja Louise sekä Leijonakuningas.

Elokuvien sydän ja sielu löytyy musiikista

James Bond ja 007-elokuvista puhuttaessa muistetaan usein ensimmäisenä John Barryn sävellykset, kun puolestaan Vaarallisen tehtävän ja Simpsonien ominaismusiikkien takana on Danny Elfman. Kuinka monet näistä säveltäjistä tiesit entuudestaan, vai olivatko elokuvat ja niiden ominaissävellykset oikeastaan lopulta tutumpia, kuin nimet niiden taustalla?

Avainsanat: