Siirry suoraan sisältöön

Parhaat kauhuelokuvat klassikoista uutuuksiin

Punamusta miehen siluettikuva.

Se, mitkä ovat kaikkien aikojen tai vaikkapa vain lähiaikojen parhaat kauhuelokuvat, kiinnostaa varmasti kauhuelokuvien katsojia. Uusia kauhuelokuvia tulee markkinoille säännöllisesti, mutta läheskään kaikki niistä eivät onnistu pääsemään vanhojen klassikoiden tasolle. Se, mitkä ovat parhaat elokuvat kauhu-kategoriassa, voi tietenkin myös aina vaihdella katsojan maun mukaan. Tämä artikkeli kertoo kuitenkin muutamista suosituimpien joukkoon nousseista kauhuklassikoista monilta eri julkaisuvuosilta.

Kaikkien aikojen parhaat kauhuelokuvat

Kaikkien aikojen parhaita kauhuelokuvia on hyvin vaikeaa laittaa paremmuusjärjestykseen. Niihin kuuluvat kuitenkin varmasti Ring sarjan muiden elokuvien tavoin. Elokuvassa neljä teiniä saa surmansa hyvin oudoissa olosuhteissa viikon päästä salaperäisen videonauhan katsomisesta. Journalistilla on 7 päivää aikaa selvittää salaisuus tai häntä odottaa sama kohtalo. Netflix parhaat kauhuelokuvat tarjoavat taas esimerkiksi Grudgen, joka on Kauna-klassikkosarjan vuoden 2021 elokuva.

Lajityypin klassikoihin kuuluu ehdottomasti myös vuoden 1973 Manaaja. Elokuvassa on uskonnollisaiheista kauhua. Erityisen jännittävä fakta elokuvasta on se, että katolisen kirkon virallisen päämanaajan Gabriele Amorthin mukaan tämä elokuva perustuu tositapahtumiin ja on sisällöltään tarkka. Elokuvalla on myös neljä jatko-osaa, jotka nekin ovat suosittuja. Elokuvasarja kiehtoo kauhun katselijoita edelleen, vaikka sen julkaisusta on jo vuosikymmeniä.

Netflix parhaat kauhuelokuvat

Monet parhaat kauhuelokuvat löytyvät nykyään suoratoistopalveluista, kuten Netflixistä. Netflixin kauhuelokuvien valikoima myös vaihtuu säännöllisesti, joten katselijat eivät pääse kyllästymään. Netflixin suosittuja kauhuelokuvia ovat esimerkiksi vuoden 2000 klassikko Amerikan Psyko ja Bird Box. Sandra Bullock esittää Bird Boxissa pääosaa kun näkymätön voima saa ihmisiä tekemään itsemurhia. Amerikan Psyko kertoo nuoresta Patrick Batemanista, jonka ote todellisuudesta hajoaa.

Parhaat kauhuelokuvat on listattu Netflixissä kätevästi eri kategorioihin, jolloin voit selata esimerkiksi yliluonnollisia kauhuelokuvia, suosittuja kauhuelokuvia tai psykologisia kauhuelokuvia erikseen. Netflixin yliluonnollisiin kauhuelokuviin kuuluu esimerkiksi I Am the Pretty Thing That Lives in the House, jossa säikky hoitaja joutuu huolehtimaan kauhukirjailijasta, joka asuu talossa täynnä salaisuuksia.

Uutuudet piristävät aina

Moni on saattanut jo nähdä kauhun vanhimmat klassikot, mutta onneksi uusia elokuvia julkaistaan koko ajan. Klassikoita ei kuitenkaan synny kaiken aikaa. Joskus onkin hyvä idea pitää taukoa kauhuelokuvista, jonka aikana uusia elokuvia ehditään julkaista. Kauhuteemaan voi kuitenkin keskittyä muuallakin. Tutustu esimerkiksi kauhusarjoihin tai -kirjoihin. Nettikasinot ilman tiliä tarjoavat myös useita kolikkopelejä kauhuteemalla. Tietenkin voit aina myös katsoa vanhat kauhuelokuvaklassikot uudelleen ja uudelleen!

Parhaimmat kauhuelokuvat tunnistaa usein myös siitä, että kauhuelokuvien pahimmat kliseet on jätetty pois. Kukapa haluaisi katsoa esimerkiksi elokuvan, jonka loppuratkaisun tietää alusta alkaen. Toisaalta monissa kauhuelokuvissa on hyvin paljon samoja elementtejä ja onkin makuasia pitääkö siitä asiasta voi ei. Onneksi kauhugenre on nykyään niin monipuolinen, että jokaiselle katsojalle löytyy mieluisia kauhuelokuvatyylejä.

Parhaat kauhuelokuvat eri tyyleistä pitäville

Klassikkoelokuvat kauhugenressä ovat usein niitä pelottavimpia ja melko usein jopa myös ennalta-arvaamattomimpia. Ne ovat nousseet klassikoiksi hyvästä syystä – eli niiden laadukkaan toteutuksen vuoksi. Mikäli kauhuelokuvat eivät ole vielä tuttuja, on erittäin suositeltavaa aloittaa niihin tutustuminen juuri suurimmista klassikoista. Älä kuitenkaan katso niitä yksin kotona ollessasi, mikäli pelkäät yliluonnollisia asioita!

Kauhuelokuvissa voi aina olla elementtejä myös muista elokuvagenreistä. Esimerkiksi klassikoiden klassikoihin kuuluva Alien-sarja yhdistelee kauhua ja scifiä. Sarjan elokuvista vuoden 1979 elokuva Alien – kahdeksas matkustaja voitti Oscar-palkinnon parhaista erikoistehosteista. Se siis tarjoaa takuulla visuaalisesti upean elokuvakokemuksen.

Parhaat kauhuelokuvat voivat siis olla hyvin monenlaisia niin tyyliltään, julkaisuvuodeltaan, taustoiltaan kuin muiltakin osin. Omat suosikit löytääkin usein vain tutustumalla erilaisiin kauhuelokuviin. Laita siis huone pimeäksi, kutsu vaikkapa kaveritkin kylään, ota viereen naposteltavaa ja ole valmis pelkäämään! Lue myös sivustomme suosittelut muista elokuvista ja muista tarkastaa suoratoistopalveluiden elokuvatarjonta säännöllisesti uusien elokuvien lisäämisen varalta!